Magianroihu
Tervetuloa! Magianroihu on kirjoituspohjainen fantasiaroolipeli, joka on perustettu vuonna 2020. Pelaaminen tapahtuu foorumilla vuorovaikutuksessa muiden pelaajiemme kanssa. Olet lämpimästi tervetullut vaikuttamaan tarinaamme! Inspiraation lähteitämme ovat muun muassa Velhon morsian -sarja, Harry Potter -sarja sekä erilaiset rpg-videopelit. Magianroihu sopii myös aloittelijoille, sillä olemme pyrkineet luomaan pelistä helposti lähestyttävän.
Magianroihun tarina sijoittuu itse kehitettyyn taikamaailmaan, tarkemmin Wistarian mantereelle, jossa epätasa-arvoisuus kukoistaa useammassakin asiassa. Verisääty tai tiettyyn lajiin kuuluminen nähdään syynä syrjinnälle, ja esimerkiksi familiaareina tunnetut taikaolennot ovat paitsi taikovien kumppaneita ja apulaisia, myös kauppatavaraa pimeämmissä piireissä. Myös ihmissudet ja vampyyrit on suljettu muun yhteiskunnan ulkopuolelle etsien omaa paikkaansa maailmassa. Lisäksi puhdasveriset ovat alkaneet järjestäytyä omaksi rintamakseen saadakseen taikamaailman palautettua entiseen loistoonsa. Tuleeko Sinun hahmosi olemaan kenties verenperimäänsä ylistävä puhdasverinen, sorrettu kentauri vaiko ehkä omaa luontoaan piilotteleva ihmissusi?
Pelattavat hahmotyypit
© Barbara Ravietta Rosiak / Ravietta
Velhot
Velhot ovat ihmisiä, joilla on synnynnäinen kyky taikoa omaa sisäistä taikuuttaan käyttäen. Taikuuden harjoittamiseen tarvitaan taikasauva ja kirjoista tai opettajilta saatua tietotaitoa.
Maagit
Myös maagit ovat synnynnäisiä taikuuden käyttäjiä, mutta velhoista poiketen he hyödyntävät ympärillään olevaa taikuutta loitsimiseen. Maagi tarvitsee taikasauvansa lisäksi pidempiä loitsusanoja tai jopa lauluja taikoakseen. Luonnosta kerätty taikuus pystytään näin valjastamaan omaan käyttöön.
Ihmissudet
Ihmissudet ovat ihmisiä, jotka ovat saaneet pureman toiselta ihmissudelta, ja muuttuvat sudenhahmoon täysikuuöinä. Ihmissuden kirouksen voi saada kantaakseen ihminen taikuuden asteesta riippumatta. Täydelläkuulla sudet janoavat ihmislihaa, jos eivät ole nauttineet susimyrkkyä oikeaoppisesti.
Vampyyrit
Vampyyrit ovat eläviäkuolleita, joiden veri on muuttunut vampyyrinpureman päiten myrkyksi. Pureman saanut ihminen kuolee ja syntyy uudestaan ihmisverta janoavana yönkulkijana. Vampyyrin iho ei kestä auringonvaloa.
© CynicArcane / Qrowik

Familiaarit
Familiaarit ovat synnynnäisiä taikaolentoja, jotka toimivat velhojen ja maagien apulaisina omaa taikuuttaan jakaen. Magianroihussa tunnetaan seuraavat lajit:
Kentauri, ihmisen ja hevosen yhdistelmä. Pelissä tunnetaan myös muunnokset, joissa hevosen tilalla on peura. Kentaurit ovat harjaantuneita luonnontuntijoita, parantajia ja ennustajia. Ne ovat monipuolisia apureita, mutta kovin ylpeitä.
Selkie, maalla ihmishahmoinen ja vedessä hylkeeksi muuttuva olento. Selkiet ovat ihmishahmossaan erittäin kauniita ja ovat merialueiden sekä muodonmuutosten mestareita.
Nymfi, ihmismäinen luonnonhenki, joka on syntynyt esimerkiksi kasvillisuuden, vesistön tai vuoren suojelijaksi. Nymfeillä on kyky käyttää elementaalivoimia, kuten lammen nymfi vettä.
Brownie, yhteisönsä auttamiseen erikoistunut taikaolento. Nämä ihmismäiset olennot ovat tuttu näky rikkaiden piireissä, sillä parempaa kodinhoitajaa ei taatusti löydy!
Verisäädyt
Jästisyntyiset
Kahden taikomattoman henkilön eli jästin taikomiskykyistä jälkeläistä kutsutaan jästisyntyiseksi. Jästisyntyiset nähdään taikamaailmassa luonnonoikkuina, jotka ovat pilanneet taikamaailman jästimaailmasta tuomallaan teknologialla.
Puoliveriset
Puoliveriset ovat yleisin verisääty, sillä tähän ryhmään syntyvä henkilö omaa sekä jästin että puhdasverisen verta suonissaan. Puoliverisiin ei liity mitään tiettyä ennakkoluuloa, sillä tämän verisäädyn kantajat voivat puoltaa niin jästisyntyisten kuin puhdasveristenkin ajatusmaailmaa.
Puhdasveriset
Puhdasverinen henkilö voi syntyä vain kahdelle puhdasveriselle, jolloin puhdasverisyys koetaan puhtaimpana verisäätynä. Perinteisimmät puhdasveriset suhtautuvat taikamaailman muutokseen jäykästi, joten heitä pidetään usein vanhanaikaisina.
Wistarian kartta
Chevailuze
Chevailuze on suurin pelissä tunnettu valtio ja se sisältää neljä kaupunkia: pääkaupunki Aavanluoma, satamakaupunki Suvipoukama, metsäkylä Katvelehto ja lohikäärmelaakso Serpentia. Suurin osa Chevailuzesta on kuitenkin harvaan asuttua maaseutua, jossa erityisesti puhdasveriset ja erilaiset taikaolennot viihtyvät.
Striapolis
Striapolis tunnetaan teknologian ihmemaana, sillä se on ottanut vahvasti vaikutteita jästien sci-fi-tarustoista, muovaten kuvastoa kuitenkin taikuudella toimivaksi. Alueelta löytyykin pääkaupunki Futunovan lisäksi lentävävänä kaupunkina tunnettu Nebulosa. Metropolialueena valtiosta löytää taatusti tekemistä yöaikaankin.
Docruan
Docruan on teollisuusaluetta, josta löytyy pääkaupunki Aarniruukin lisäksi slummialue Suvanto ja rikollisuuden pesäksikin kutsuttu Kalmanhovi. Tehtaiden aiheuttamat saasteet ovat paitsi heikentäneet ilmanlaatua, myös karkottaneet suurimman osan taikaolennoista ja -kasveista sekä pakottaneet asukkaat maan alle.
Ariendahl
Ariendahl on veden ympäröimä kaupunkivaltio, joka toimii kirkon alaisuudessa. Kaupungista löytyvät tärkeimmät hallinnolliset elimet, taika-akatemia sekä liikennöintikeskus, joten se toimii taikamaailman keskuksena ollen myös tarkasti vartioitu. Valtiosta toiseen siirtyminen tapahtuu Ariendahlin kautta.
Ihmismaailma
Magianroihussa tunnetaan myös nykypäivän ihmismaailma, ja keskeisin pelikaupunkimme on Iso-Britannian pääkaupunki Lontoo. Ariendahlin liikennöintikeskuksessa on taikaportaaleja, joiden vastinparit löytyvät ihmismaailman suurimmista kaupungeista. Ihmismaailmassa taikuudesta ei ole tietoakaan, sillä taikamaailman hallinto pitää huolen, että maailmat pysyvät visusti erillään.

Ryhmittymät
Magianroihu sisältää useita erilaisia ryhmittymiä, joihin hahmot voidaan liittää. Ryhmään kuuluminen mahdollistaa osallistumisen erilaisiin sivujuoniin ja luontevan syyn kohdata muita ryhmään kuuluvia hahmoja.
© Moka Ichiyou / EX-ONE / Minitokyo
Mythrilin taika-akatemia
11-17-vuotiaat velhot voivat opiskella taikuutta kurssimuotoisesti Mythrilin taika-akatemiassa. Akatemia mahdollistaa myös jatko-opiskelut ammattiin kaikille taikoville ja järjestää monia hyödyllisiä kursseja myös aikuisille ikään katsomatta!
© Kore Yamazaki / WIT STUDIO, Inc. / Minitokyo
Opetusparit
Maagien ja monien puhdasveristen lasten opetus tapahtuu opetuspareissa, joissa kuka tahansa aikuinen voi ottaa itselleen oppilaita. Tämä on hyvä mahdollisuus saada jalka oven väliin jo nuorena, jos opettajalla on mahdollisuus vaikuttaa työpaikkansa palkkaukseen!
Kiinnostuitko?
Tässä lukemasi on vain pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä Magianroihu pitää sisällään! Foorumiltamme löytyy kattavampi infopaketti, jossa selitämme taikamaailman toiminnasta mahdollisimman kattavasti. Tutustu ihmeessä myös hahmonluontiin!